Terveystietoja

Lalli vuosi ja neljä kuukautta

Saimme Lallin viralliset nivelkuvat Kennelliitosta. Lonkat ovat C-C ja kyynärät 0-0. Päivän paino 25 kg. Mahdollinen nenäpunkki on ainakin oireiden häviämisestä päätellen jo menneen talven lumia. Hyvin menee, mutta menkööt :-)

Vahtivietistä

Operaatio "hissistä ulos tyylillä"

Lalli on kuin toinen koira päästessään mökkioloihin. Vahtimisvietti pulpahtaa yhtäkkiä esille. Mieheni siteerasi juuri minulle amerikkalaisilta rotusivuilta löytämäänsä buchikuvausta, jonka mukaan rodun edustajat ovat erittäin hyviä vahteja. Bucheille on kuitenkin tuon rotukuvauksen mukaan tyypillistä se, että ne eivät hauku turhasta. Miten se nyt menikään - "jos entlebuchi haukahtaa, voit olla varma, että jotain tai joku liikkuu lähistöllä". Ja koiran mahtipontinen ääni ei ole missään suhteessa sen pienehköön kokoon nähden. Kuvaus osui ainakin Lallimme kohdalla kuin hanska käteen. Me asumme vanhassa kerrostalossa, jossa seinät ovat kuin pahvia. Lalli ei kuitenkaan koskaan ole reagoinut talomme runsaisiin ääniin. Ei edes silloin, kun yläkerran naapurimme lähtee ulkoiluttamaan jackrusseliaan, joka pihisee ja kiljuu kuin viimeistä päivää aina lenkille päästessään. Mökille päästyään Lalli on kuitenkin kuin toinen koira. Kukaan, joka ei kuulu Lallin lauman ytimeen, ei pääse mökkitontille huomaamatta. Lalli haukkuu tulijat pystyyn mahtipontisella äänellään. Nyt viikonloppuna se meni niin pitkälle vahdin työssään, että juoksi muutamaan otteeseen syvälle naapurin tontille haukkumaan naapurin rouvalle. Ja ensimmäistä kertaa se ei reagoinut heti kutsuhuutoihini vaan jatkoi vain haukkumistaan. Kaiken kaikkiaan hieman kiusallinen tilanne. Olemme tähän asti antaneet Lallin jolkotella ulkona, vaikka olisimme itse olleet sisällä, koska se on pysytellyt mökin läheisyydessä. Enää emme voi niin tehdä. Nyt mietimmekin, miten Lallille saisi opetettua tontin rajat - varsinaista aitaa kun ei ole.

Väsynyt etsijä

Lalli reagoi ääntelyllä myös tavallisuudesta poikkeavissa kaupunkitilanteissa, ja etenkin miesten kohdalla. Ja etenkin, jos miehen ruumiinkieli on jotenkin poikkeavaa. Se ei välitä ohi kävelevistä miehistä niin kauan kuin he todella kävelevät ohi. Jos kuitenkin joku mies pysähtyy kohdallamme ja jää katselemaan meitä (tai Lalliahan ne nyt katselevat), saattaa Lalli alkaa murisemaan. Jos mies ei välitä murinasta vaan tulee vain tuijottaen lähemmäs, Lalli päästää ilmoille mahtihaukkunsa. Siinä vaiheessa viimeistään kaikki pysähtyvät. Naisiin Lalli ei ole ikinä reagoinut tuolla lailla. Ei myöskään miehiin, jotka lähestyvät sitä "oikealla" tavalla. Ihmisen kropan asennolla on suuri merkitys. Eteenpäin kumartavaa ja tuijottavaa vastaantulijaa Lalli ei päästä haukkumatta lähelle. Tuo eteenpäin, koiran päälle kumartuminen on aika yleinen ihmisen tekemä virhe. Pelastuskoiraryhmämme kouluttaja on huomauttanut minullekin siitä useamman kerran; minulla on paha tapa kutsua Lallia luokseni ja kumartua eteenpäin kehuakseni sitä sen lähestyessä minua. Koira kokee tuollaisen asennon helposti uhkaavaksi eikä ehkä tulekaan ihan perille asti. Parempi olisi, jos ihminen kyykistyisi.

"Juuso" oli kirjoittanut meille kommentin. Käymme aina silloin tällöin iltaisin Rajasaaressa juoksemassa ja uimassa. Jos haluatte tutustua hieman Maxia nuorempaan buchiin, niin voimme vaikka sopia treffit Rajasaareen.

Mikä koiraa vaivaa?

Onko normaalia, että lämmin ja hiostava keli vie koiran ruokahalun ja osan energiastakin? Lalli ei ryntää ruokakupille tapansa mukaan. Aamupalakin jäi kokonaan syömättä.

Frakki omasta takaa

Team Karvalalli virallisti itsensä kuunvaihteessa. Tapahtumaa juhlittiin epävirallisissa merkeissä useampaankiin otteeseen. Loppuillasta Lallikin sai osallistua juhlahumuun.

Nivelkuvat 2.6.2008

Meillä on hyviä uutisia. Kävimme tänään Etelä-Helsingin eläinlääkäriasemalla kuvauttamassa Lallin nivelet. Kyynär- ja lonkkanivelistä otettiin viralliset kuvat, jotka lähetettiin Kennelliittoon virallista arviota varten. Kyynärnivelet kuvattiin myös epävirallisesti edestäpäin, jotta näin saatavia sisätelojen kuvia voitaisiin verrata pari kuukautta sitten otettuihin kuviin. Sisätelan kunto ei välttämättä käy ilmi virallisista kyynärnivelkuvista, koska viralliset kuvat otetaan sivusta päin.

Alustava arvio Lallin lonkista on B-C tai C-C. Oikea kyynärnivel arvioitiin alustavasti 0:ksi (eli puhtaaksi) tai 1:ksi. Sen reunamat olivat Talvion mukaan todella hyvän ja rauhallisen näköiset. Vasemman kyynärnivelen alustava arvio on 1. Vasemman kyynärnivelen kuvassa näkyi hieman "röpelöisyyttä", mutta sekin oli lääkärin mukaan hämmästyttävän hyvän näköinen.

Kaikkein paras uutinen kävi kuitenkin ilmi edestäpäin otetuista epävirallisista kuvista; Lallin sisätelan kuluman tila on kohentunut huomattavasti siitä, mitä se oli kaksi kuukautta sitten! Huhtikuun lopussa otetuissa kuvissa näkyi vielä selvää röpelöisyyttä sisätelojen pinnoissa. Tänään otettujen kuvien mukaan sisätelojen pinnat ovat tasoittuneet huomattavasti. Jopa eläinlääkärimme oli hämmästynyt siitä, miten paljon sisätelojen tila on parantunut kahden kuukauden aikana. Hänen diagnoosinsa mukaan "osteokondroosimuutokset ovat selkeästi rauhoittuneet kyynärnivelissä". Tämä oli todella hyvä uutinen! Me kun olemme kuitenkin eläneet ihan normaalia elämää tähänkin asti, ja Lalli on kirmannut mökillä sydämensä pohjasta koko kevään. Olimme varautuneet päinvastaiseen diagnoosiin mennessämme eläinlääkärin vastaanotolle. Tänään meille määrättiin jatkohoidoksi "normaalia elämää".

Mistä nivelten tilan äkillinen kohentuminen voi johtua? Lääkkeistäkö? Lalli on syönyt Arthryliä/BioGlucominia helmikuusta alken saadakseen glukosamiinia nivelten rakennusaineeksi. Kevään aikana Lalli on myös saanut kahdeksan ruiskullista Cartrophenia (tarkastan aineen nimen pian). Ruoastako? Olemme vähitellen vähentäneet nappuloiden määrää ja siirtäneet ruoan pääpainon Barf-dieetin varaan (Bones and raw food eli luita ja raakaa ruokaa sekä vihanneksia). Lallin iästä? Voiko tuo olla vielä niin kasvavassa iässä, että se vaikuttaa jopa sisätelojen tilaan? Mene ja tiedä. Jatkamme nyt kuitenkin samaan malliin; vältämme asfaltilla kävelyä ja turhaa hillumista muiden koirien kanssa, ja pyrimme sen sijaan uimaan paljon sekä samoilemaan metsissä epätasaisissa maastoissa, jotta Lallin lihaskunto kohenisi entisestään.

Kuulimme myös, että Lallin siskon, Bellan, kyynärät ovat 0-0 ja lonkat A-A. Se on tosi hyvä uutinen tälle rodulle!

IPOR-rauniokisa

Hepeko järjesti IPOR-rauniokisan Herttoniemen raunioradalla sunnuntaina 25.5. Olin ensimmäistä kertaa mukana maalimiehenä. Kisan tuomari oli Itävallasta, ja mukana oli myös muutama latvialainen kilpapari. Yllättävän moni kilpailevista koirista oli sakemanni. Sakemannien lisäksi mukana oli yksi espanjanvesikoira, tolleri ja flatti. A-luokan kokeessa kaikki koirat läpäisivät kokeen raunio-osuuden, mutta B-luokassa ainoastaan yksi (olettaen, että ymmärsin säännöt oikein). B-luokassa moni koira vaikutti työskentelevän aikamatalahkolla motivaatiolla - meno oli minusta verkkaista.

Me maalimiehet saimme ryömiä jos jonkinlaisiin onkaloihin. Mitä pienempi olit, sitä kurjempiin paikkoihin jouduit piiloutumaan. Ensimmäinen piiloni oli ahdas likakaivoa muistuttava onkalo, johon piti ujuttautua jalat edellä ja jossa ei mahtunut liikkumaan kuin sivusuunnassa. Kaiken kukkuraksi tuomari peitti onkalon suuaukon vanhalla roskiksen raadolla. Mietin siinä maatessani, että jos nyt joku onneton käärme luikertelisi onkalooni, niin minä sekoaisin varmasti. Toinen piiloni oli vanhoista autonrenkaista koottu, 1,5, metriä korkea tuubi, jonka suuaukko peitettiin puulevyllä. Sekin oli niin sanottu umpipiilo. Tuubissa ei mahtunut seisomaan eikä istumaankaan, vaan siellä piti kyyhöttää nilkkojen ja varpaiden varassa. Ensimmäinen koira etsi ja etsi, ja minun jalkani puutuivat ja puutuivat, ja keskityin ainoastaan taistelemaan ahtaanpaikankammoani vastaan räpläämällä puhelintani. Lopulta koira löysi minut. Kukaan ei kuitenkaan tullut päästämään minua piilostani. Tajusin, että kyseessä olevassa B-luokassa maalimiesten on tarkoitus jäädä piiloihinsa, kunnes koira on löytänyt kaikki maalimiehet. Ajatus sai tuskanhien nousemaan ohimolleni.

Jouduin tuubiin toiseenkin otteeseen. Sillä kertaa pelästyin huomatessani, että oikea jalkani oli niin puutunut, että liikehermojen yhteys jalan varpaisiin oli hetkeksi poikki. Juuri kun luulin, että ahdistus saisi minut pomppaamaan piilostani kuin vietäriukon, kansi vedettiin syrjään ja sain nousta pystyyn. Kisa oli ohi.

Ahtaista piilopaikoista huolimatta kisajärjestelyihin osallistuminen oli kiva kokemus! Muiden toimintaa seuraamallakin oppii paljon. Kisan lopuksi tuomari näytti meille tavan, jolla koiran voi opettaa pysymään piilolla maalimiehen löydyttyä. Tätä varten hän sahasi neliskulmaisen reiän erään piilon seinään ja teki irronneesta palasta "ikkunanluukun". Sitten hän meni sisälle piiloon ja vuoroin vilautteli koiralle purulelua luukusta, vuoroin veti luukun härnäävästi kiinni. Koira haukkui minkä kerkesi ja yritti saada otteen lelusta. Lopulta tuomari luovutti lelun koiralle. Luukkuleikki sai koiran energiatason nousemaan ja se todella pysyi piilolla ohjaajaan saapumiseen asti.

Toukokuu toivoa täynnä

Näin tänään kadulla jossain näistä naapuritaloista asuvan tuttavan, jota en ole nähnyt sitten viime syksyn. Törmäsimme tuolloin aina ollessamme ulkoiluttamassa koiriamme. Naapurimme koira oli tosin jo kovin vanha. Nyt minusta tuntuu, että koirasta on aika jättänyt. Pelkäsin jo, että naapurillemmekin olisi tapahtunut jotain ja olin siksi iloinen nähdessäni hänet täysissä sielun voimissa. Siinä on kyllä mukavantuntuinen nainen. Viime syksynä hän opetti minut mieheni kauhuksi juomaan sipulimaitoa flunssalääkkeenä. Minä uskon yhä sipulimaidon positiiviseen vaikutukseen, ja kaikenkukkuraksi se vielä maistuukin hyvälle! Sipulimaito suorastaan hivelee kipeää kurkkua. Nyt kun päästiin asiaan, niin kirjoitetaanpa tähän sipulimaidon ohje:

1. Kuori sipuli ja leikkaa se isohkoiksi lohkoiksi
   
2. Laita sipulinlohkot kattilaan ja kaada maitoa sekaan


3. Lämmitä sipulimaitoa koko ajan sekoittaen, kunnes sipulinlohkot ovat pehmeitä (tällöin ne ovat luovuttaneet öljynsä maitoon)


4. Kaada sipulinpalat roskikseen


5. Nauti!

Me olemme aukaisseet ulkouimakauden Lallin kanssa. Kasvatamme uimisaikaa vähitellen. Tällä hetkellä olemme kymmenessä kepin noutokerrassa. Lalli on vaikuttanut hyvinvoivalta; ruokahalu on valtaisa eikä se vältä minkäänlaista liikkumista. Ainoa asia, joka minua kalvaa on "naks"-ääni, joka välillä tulee Lallin jaloista. En muista kuulleeni ääntä vielä viime syksynä enkä talvellakaan. Voi tietenkin olla, etten tuolloin osannut kuunnella sitä. Yritän säännöllisesti seurata Lallin liikkumista täällä kotona - sitä, miten se nousee makuulta ja miten se menee makuulle ja miten se venyttelee jäseniään - mutta en mielestäni ole huomannut liikkumisessa mitään erityistä jäykkyyttä. Menemme joka tapauksessa kuvauttamaan Lallin nivelet taas kesäkuun puolella.

Olen satsannut hihnassa kävelemisen harjoitteluun viimeiset puoli vuotta. Pysähdyn aina, kun Lalli vetää hihnan kireälle, ja pidän hihnan kireällä kunnes Lalli kääntyy katsomaan minua. Katsekontaktissa päästän hihnan heti löysälle ja jatkan kävelyä. Aluksi Lalli kääntyi katsomaan minua ihmetyksestä ja myöhemmin turhaumisesta, mutta nykyään se kyllä katsoo minua sen takia, että tietää pääsevänsä eteenpäin katsekontaktin jälkeen. Välillä Lalli kuitenkni yrittää fuskata; se vilkaisee minua salamannopeasti ja ryntää samantien eteenpäin.

Minusta tuntuu, että hihnaharjoittelu alkaa vähitellen kantaa hedelmää. Moni ohikulkija voisi tosin olla kanssani eri mieltä, mutta he eivät näekään kuin pienen pätkän lenkistämme. Varsinkin lenkin alkupuolella Lalli on niin täynnä tarmoa, että vierellä kävely tuntuu mahdottomuudelta. Lenkin loppupuolella se kuitenkin jo jaksaa kuunnella minua ja kävelee ajoittain tosi hienosti. Uskon (ja toivon), että ikä tekee tehtävänsä, ja että me vielä joku kaunis päivä kävelemme koko lenkin kuin oppikirjassa konsanaan.

No niin, työt kutsuvat. Onneksi on perjantai!

Vappu 2008

Annoin Lallille kaluttavaksi 4petsistä ostamani hirvenluun, jonka se vetäsikin alta aikayksikön. Sitten alkoivat vatsaongelmat. Tiistaista keskiviikkoon siivosin kakkakasoja olohuoneen lattialta ja keskiviikkona oli oksennuskekojen vuoro. Lalli oksensi luupaloja. Keskiviikkoiltana sen vatsa alkoi onneksi rauhoittumaan ja energiatkin palasivat. Vappupäivänä Lalli voi jo niin hyvin, että päätimme lähteä vappupiknikille koko perheen voimin.

Törmäsimme matkalla piknikille Maxiin (vanha entlebuch-herra) ja tämän emäntään, jotka emännän kädessä olevasta kahvikupista päätellen olivat aamulenkillä. Tämä Max-buchi on aika hauska heppu - jämäkkä kuin mikä niin kropan rakenteeltaan kuin luonteeltaakin. Se jolkotteli sinne sun tänne ja komensi jymeällä äänellään kaikkea mikä liikkui. Lallin se ei sallinut mennä lähellekään emäntäänsä. Max teki koirien välisen arvojärjestyksen äkkiä hyvin selväksi, eikö siinä ollut Lallilla mitään nokankoputtamista. Kun arvojärjestys oli kerran lyöty lukkoon, koirat istuskelivat kaikessa rauhassa kolmen metrin hajuraon päässä toisistaan. Ei siinä enää sitten mitään ongelmia ollut.

Maxin emäntä katseli Lallia ja naureskeli, että se näytti ihan samalta kuin Max nuorena - ruikuli kroppa, olematon rintakehä ja todella tarkkaavainen ilme. Massaa buchille kertyy kuulemma aina kolmanteen ikävuoteen asti. Mieheni ihastui Maxin itsevarmuutta uhkuvaan olemukseen ja naureskeli sille vielä nukkumaan mennessämmekin. Täytyy sanoa, että siinä kun seurasin Maxin käytöstä niin ymmärsin hiukan paremmin jälkiryhmäläistemme kommentit entlebuchien luonteesta. Lallissa ei kyllä vielä ole Maxin kaltaista dominanssia, mutta ehkä se tulee sieltä iän kanssa. Minä olisin kyllä henkilökohtaisesti ihan tyytyväinen, jos Lalli jäisi tällaiseksi kuin se nyt on. Se voisi olla omistajalle helpompaa.

Piknik onnistui yli odotusten. Pelkäsimme, että Lalli pistäisi ranttaliksi ja yrittäisi popsia kavereidemme eväät. Alkupiehtaroinnin jälkeen se makasi kuitenkin kolme tuntia oikein nätisti piknikantimien vieressä.

Rodun maine

Me osallistuimme eilen ensimmäiselle jälkikurssillemme Lallin kanssa. Muurahaiset ehtivät iskeä kiinni Lallin nakinpalasiin ennen Lallia, joten jälkiharrastuksemme alkoi hieman kurjissa merkeissä. Suorituksemme jälkeen seisoskelimme hetken vaihtamassa ajatuksia muun harjoitusryhmän kanssa. Lalli pörräsi siinä jaloissa ja kävi tervehtimässä kurssilaisia. Eräs heistä totesi, että Lalli taitaakin olla hieman kiltimpi entlebuchi. Minä ihmettelin kommenttia, kun en minä ole muunlaisia entlebucheja nähnytkään. Vastasin, että Lalli on aina ollut avoin ja ihmisrakas ja ihmettelin, eivätkö buchit sitten yleinsä ole sellaisia. Ryhmäläisten mukaan eivät kuulemma ole. Heidän kokemustensa mukaan entlebuchit ovat varautuneita ja kovia. "Onnistunut yksilö", sanoivat he Lallista.

Minkäköhänlainen maine bucheilla oikeastaan on koiramaailmassa? Ja missä määrin se pitää paikkansa? Tuleekohan Lallin luonne muuttumaan paljon iän myötä? Minusta koko Lallin pentue - mitä minä nyt olen Lallin sisaruksia nähnyt - vaikuttaa avoimelta ja ihmisrakkaalta. Olen nähnyt pari muunkin taustaista buchia, ja nekin ovat minusta olleet oikein mukavantuntuisia koiria. Kyllähän Lallikin vahtii esimerkiksi mökkitonttiamme, mutta ei mitenkään ongelmaksi asti. Se haukkuu tontille tulijoille, mutta se myös tervehtii heitä heti heidän asetuttuaan aloilleen.

Taistelutahtoakin Lallista löytyy, mutta emme me sitäkään ole ongelmaksi kokeneet. Muutaman kerran olen tosin ollut huomaavinani, että Lallin kanssa leikkiin ryhtynyt tuttava on häkeltynyt Lallin "intensiivistä" ja kovaäänistä leikkityyliä.

Mökkikauden avaus

Lalli on päässyt maistamaan mökkielämää vanhempieni kanssa jo kahteen otteeseen tänä keväänä. Ja tuntuu se maistuvan. Lallista tulee mökillä esille aivan uusia, "koiramaisia" piirteitä. Se on esimerkiksi kova piilottamaan luitaan. Se hautaa luunsa maahan ja noutaa ne hetkeä myöhemmin viedäkseen ne taas uuteen piiloon. Piilokuopat Lalli peittää nenällään, minkä takia sen kirsu nyt loistaakin punaisen eri väreissä niissä kohdin, joissa nahka on mennyt rikki.

Meillä asuu mökkinaapurissamme kahdeksanvuotias Suomen lapinkoira narttu, Säde. Vielä viime kesänä Säde hallitsi sekä omaansa että Lallin tonttia - Säde vei ja Lalli vikisi. Säde kävi esimerkiksi säännöllisesti varastamassa Lallin luut ja kiikutti ne omalle reviirilleen. Saman tempun se oli kuulemma tehnyt tänäkin keväänä. Mutta viime mökkikäynnillä Lalli oli ensimmäistä kertaa kipaissut naapurin puolelle ja palannut sieltä Säteen luu suussaan. Se oli näköjän hyväksikäyttänyt Säteen kaupunkilomaa. Koirilla saattaa olla pieni arvovaltataistelu luvassa tänä kesänä.

Lalli on myös kova kaivamaan kuoppia. Riittää, kun äitini iskee lapion maahan kaivaaksen kuopan uudelle pensaalleen, kun Lalli jo ryntää paikalle ja aloittaa kuumeisen kaivamisen. Se ei vain kuulemma tajua lopettaa kaivamista ajallaan.

Nivelten huollosta

Lalllin niveliä seurataan nyt niin tiiviisti kuin meidän lompakkomme antaa myöten. Kävimme uusissa kyynärnivelkuvissa muutama viikko sitten yksivuotisrokotuksen yhteydessä. Löydös näkyi yhä kuvissa, mutta tilanne ei ollut muuttunut miksikään edelliskerrasta. Nivelten reunat olivat Talvion mukaan rauhallisen näköiset. Se on kuulemma hyvä asia. Me ulkoilutimme kuitenkin Lallia aivan normaalisti helmi-maaliskuussa, eikä siitä siis seurannut minkäänlaisia oireita eikä myöskään nivelmuutoksia.

Kävimme alkuviikosta myös koirafysion vastaanotolla Viikin pieneläinsairaalassa. Tämä fysioterapeutti oli se, joka meidät alunperin lähetti niveltutkimuksiin - oikein osaavan ja mukavan tuntuinen nainen. Tämän käyntikerran tarkoituksena oli opettaa minulle koirahieronnan ja -venyttelyn alkeita. Sain myös kuulla fysioterapeutin näkemyksen nivelvaivaisen koiran liikunnasta. Hänen mukaansa tyypillisin virhe, johon nivelrikkopotilaan isännät syyllistyvät on se, että koira koetaan invalidiksi ja sen lenkkien määrää vähennetään ja pituutta lyhennetään. Liikunnan vähentäminen johtaa vähitellen koiran lihaskunnon heikkenemiseen. Vahvat lihakset taas tukisivat niveliä. Toinen tyypillinen isäntien ongelma on kuulemma se, että he tuntevat tarvetta "korvata" arjen lyhyet lenkit koiralle viikonloppuna. Poikkeavan pitkä lenkki viikonloppuna saa kuitenkin nivelet kolottamaan. Eli miten sitten tulisi toimia? Fysion mukaan nivelpotilaan kanssa tulee liikkua ihan normaalisti, mutta mieluiten metsässä tai jollain muulla pehmeällä alustalla. Uiminen ja vedessä kahlaaminen ovat erittäin hyviä liikuntamuotoja. Hyppyjä ja spurtteja pallon perään sekä äkkinäisiä jarrutuksia pitää välttää. Asfaltti on pahin mahdollinen kävelyalusta kovuutensa takia. Fysio korosti, että koiran käytöstä tulee seurata, koska selvästi silminnähtävä nilkutus on vain yksi kivun ilmenemismuoto. Yleinsä kipu nivelissä ilmenee rasituksen jälkeisenä jäykkyytenä tai esimerkiksi ruokahaluttomuutena. Ja jos kipua esiintyy, niin Rimadylia peliin vain ja miettimään, miten lenkkiä tulisi muuttaa, jotta se sopisi paremmin koiran nivelille.

Saimme lääkäriltä ja fysiolta luvan harrastaa metsähakua ja jälkeä. Pyrin seuraamaan tarkasti Lallia aina harkkojen jälkeen, jotta huomaan, jos jäykkyyttä yms. esiintyy. Siinä tapauksessa treenejä täytyy vähentää tai ne täytyy jättää kokonaan pois. Päivä kerrallaan.

Paratiisimme maan päällä

Rajasaaren koirapuisto

Rajasaaren koirapuisto
Rajasaaren koirapuisto

Landbon koirametsä
Landbon koirametsä

Murkkuikää kohden

Nyt meillä on sellainen hytinä, että Lalli alkaa lähestymään murkkuikää; nartut kiinnostavat, hihnassa kävely koettelee ulkoiluttajan hermoja, tassujen pyyhkiminen on monen kuukauden hiljaiselon jälkeen taas aikamoinen show ja pientä komentavaa haukkumista ja uhmaavaa murinaa esiintyy tilanteessa kuin tilanteessa.

Tässä eräskin iltapäivä lähdimme Lallin kanssa tallustamaan kohti paikallista koirapuistoa. Lalli pomppi koko matkan sinne sun tänne hajujen perässä ja koetteli hermojani. Tällainen hyvin intensiivinen ja rauhaton pomppiminen hajujen perässä on meillä aika uusi ilmiö. Koirapuistossa oli meidän lisäksemme kaksi muuta uroskoiraa. Tai siis Lallin lisäksi. Toinen uroksista - leikattu labradori - sai Lallin pään pyörälle. Lalli jahtasi labbista hetken ja sai lopuksi elämänsä erektion. Siemensyöksyn jälkeen siitin ei vetäytynyt heti koteloonsa vaan jäi killumaan Lallin kiusaksi; se yritti kävellä, mutta ei siitä tullut oikein mitään siittimen lyödessä reisiä vasten. Yksi meistä puistossa olleista ulkoiluttajista tiesi koiran anatomiasta sen verran, että osasi sanoa siittimen esillä riippumisen noinkin kauan olevan normaalia. Toinen epäili sen jääneen jumiin tiukan esinahan takia. Minulla löi vain tyhjää. Pelkäsin, että tilanteesta kehittyisi vielä tappelu uroksien kesken Lallin ollessa niin puolustuskyvytön ja puolustuskannalla. Kaksi muuta urosta ei kuitenkaan välittänyt Lallista tippaakaan niin kauan, kuin siitin killui esillä. Mutta muutaman ikuisuudelta tuntuneen minuutin jälkeen siitin alkoi vetäytyä koteloonsa, ja Lalli alkoi kiljumaan. Silloin urokset kerääntyivät sen ympärille murisemaan. Onneksi tilanne ei kestänyt kauaa eikä siitä tullut tappelua. Me hipsimme vähin äänin pois puistosta. Minä en tiedä, onko normaalia, että siittimen vetäytyminen koteloonsa sattuu koiraan noin paljon kuin se näytti sattuvan Lalliin.

Viime aikoina Lalli on yrittänyt laittaa minua ruotuun haukkumalla ja murisemalla erityisesti tassujen pyyhkimisen yhteydessä. Samalla se painaa itseään minua vasten tai heittäytyy selälleen - mitä tahansa, jotta tassujen pyyhkiminen olisi mahdollisimman vaikeaa. Minä murisen takaisin ja vien homman itsepäisesti läpi. Näissä tilanteissa on varmaankin tärkeää, että ei anna koiralle periksi, jotta se ei pääsisi niskan päälle. Minä yritän joko näytellä välinpitämätöntä tai murista vihaisesti takaisin. Mikään edes hieman painimiseen viittaava komentamistapa ei sovellu Lalliin, koska sellaisesta se vain innostuu.

Tottista harjoitellessamme Lalli taas kyllä tekee mitä siltä pyydetään, mutta saattaa haukahtaa minulle siinä sivussa. Komentamistahan sekin kai on. Palkkaamisen ajankohdan kanssa saa olla tosi tarkkana näissä tilanteissa. Muutenkin minua kiinnostaisi tietää, onko koiran haukahtaessa parempi olla vain välinpitämätön, vai pitäisikö sitä "komentaa olemaan hiljaa" tai muuten "kieltää haukkumasta"? Tähän asti en ole ollut kuulevinanikaan sen haukkuja ja varonut vain, etten anna sille palkkaa haukulla höystetystä suorituksesta. Lalli kyllä näyttäisi pitävän "tekemisestä". Ongelmana on kai hallittavuus, koska Lalli on niin täynnä tarmoa ja tahtoa. Miten sen paketin onnistuu pitämään kasassa?

Olen myös ollut huomaavinani, että Lalli tylsistyy, jos treenit aina menevät saman kaavan mukaan. Tämä on näykynyt mielestäni erityisesti seuraamisen harjoittelussa. Juutuin pitkäksi aikaa antamaan palkinnon suustani pudottamalla, mikä toimikin aluksi hyvin. Mutta vähitellen seuraamisesta tuli haahuilua. Viime viikonlopusta lähtien olen antanut palkinnon milloin mistäkin - suustani, vasemmasta kädestäni tai lattialla edessämme tai takanamme odottavasta purkista - ja tämän seurauksena Lallin tekeminen on muuttunut intensiivisemmäksi.

Mitä muuta? Juu, maanantaina kitaratunnille mennessäni päätin viedä Lallin hoitoon mieheni vanhemmille. En viitsinyt ottaa sitä mukaani tunnille, koska se alkoi vahtimaan rapusta tulleita kummallisia ääniä edellisellä soittokerralla. Lallin vieminen mieheni vanhemmille oli kuitenkin vikatikki. He vaikuttivat todella väsyneiltä hakiessani koiraa, vaikka kyse oli ollut vain tunnin mittaisesta rupeamasta. Lalli oli heidän kertomansa mukaan istunut suurimman osan ajasta ulko-oven edessä ja laulanut. Silloin kun se ei ollut laulanut ulko-ovella, se oli juossut ympäri kämppää, hyppinyt sängylle ja kavunnut mieheni isän syliin nojatuoliin. Sitten se oli taas juossut ulko-ovelle laulamaan. Aluksi mieheni vanhemmat olivat yrittäneet kutsua Lallia luokseen olohuoneeseen, mutta kun se ei ollut reagoinut kutsuhuutoihin vaan jatkanut vain lauluaan, olivat he siirtyneet sen seuraksi eteiseen. Siellä ne istuivat kaikki myydyn näköisinä palatessani hakemaan Lallia.

Eräs painajaisenikin toteutui eilen. Kävelimme Lallin kanssa kirjastolle palauttamaan erästä kirjaa. Koiria ei saa viedä kirjastoon sisälle, joten sidoin Lallin valjaista kiinni kirjaston pihan kaiteeseen muutaman metrin päähän pääovesta. Pääovi ja koko sitä ympäröivä seinä on tässä kirjastossa lasia. Sitten menin sisälle palauttaakseni kirjan. Palatessani kirjaston eteiseen löysin hämmästyksekseni Lallin istumasta nenä kiinni kirjaston lasiseinässä - ilman valjaita ja ilman hihnaa. Se oli jotenkin päässyt irti niistä. Siinä se kuitenkin kökötti ja tuijotti intensiivisesti sisälle kirjastoon ilman minkäänlaista aikomustakaan lähteä tutkimaan ympäristöä. Luojan kiitos Lalli on paimenkoira!

Visiitti koirakylpylä Aptukseen

Tutustuimme tänään ensimmäistä kertaa Hyvinkäällä sijaitsevaan koirakylpylä Aptukseen. Aptus sijaitsi näin helsinkiläisen näkökulmasta katsottuna todella hyvällä paikalla - ihan Tampereen moottoritien kupeessa. Ajoimme Aptuksesta kotiimme Töölöön puolessa tunnissa. Pitkästä aikaa vaikuttaa siltä, että Lallista on mehut pois. Ihana tunne! Lalli on koetellut hermojamme viime aikoina valtavilla energiakikseillään varsinkin, kun jouduimme pitämään taukoa kaikista harrastuksistamme. Nyt olemme taas jatkaneet tottelevaisuuskoulutuksessa käymistä ja tänään aloitimme tuon uimisen. Lallissa on ainakin tässä iässä sen verran potkua, että se hyppii seinille, jos sen pääkoppaa ei rasita säännöllisesti. Tai niin kuin Hepekon kouluttajamme sanoi tottelevaisuusharjoituksissa perjantaina: Lallille ei ole annettu lusikalla. Se tuntuu rakastavan kaikenlaista tekemistä. Kouluttajamme mukaan tällaisen koiran kanssa ongelmaksi kuitenkin usein muodostuu koiran hallinta. Osaan hyvin kuvitella, mitä hän sillä tarkoittaa ja minkälaiset probleemat meitä odottavat. En enää yhtään ihmettele sitä, että tätä rotua on käytetty poliisikoirana jossain päin maailmaa (luin joskus jostain, että näin olisi tehty).


Minä pidän Lallin aika rohkeasta luonteesta. On tosi kurja juttu, että sen nivelissä on vikaa ja pelastuskoirahommelit on jätettävä syrjään, koska Lallissa olisi voinut olla ainesta siihen hommaan. Lalli unohtaa huonot kokemukset hyvin nopeasti eikä ole arka. Se on luonteeltaan erittäin avoin ihmisiä kohtaan. Se ei myöskään tunnu reagoivan pelokkaasti koviin ääniin (ajattelen lähinnä paukkuarkuutta). Ja se piti ihmisten "hakemisesta", vaikka hakeminen sille taisikin olla enemmän saalistamista kuin varsinaista hakemista. Mutta näillä mennään. Me satsataan nyt uimiseen ja tottelevaisuuskoulutukseen, jotta saadaan kaverin ylijäämäenergiat kanavoitua jonnekin. Tämän illan uimareissu oli minusta hauska kokemus! Lalli arasteli hieman altaaseen menoa ja ui ensimmäisten pulahduksien aikana suu auki. Pienen köhimisen jälkeen se kuitenkin hiffasi, että suu kannattaa pitää kiinni altaassa ollessa. Uimaopettaja sai tänään vielä kantaa Lallin altaaseen. Altaaseen päästyäänkin se yritti vain äkkiä uida sieltä pois. Vähitellen onnistuimme innostamaan Lallia astumaan itse altaaseen heittämällä sille lelua uimarampin alkupäähän. Lopetimme uimatreenit siihen, kun Lalli ensimmäistä kertaa omaehtoisesti ui lelun kiinni ja toi sen minulle. Tästä jatketaan sitten :-)

Nivelrikon hoito

Aukaistuani todella korvani tälle asialle huomasin, että kyynärnivelten osteokondroosi on aika yleinen vaiva koirilla. Olin lukevinani jostain, että joka viides koira kärsii siitä ennemmin tai myöhemmin elämänsä aikana. Kukaan tuntemani koiranomistaja ei kuitenkaan ole kertonut koiraansa leikattaneen vaivan takia. Kaikki ovat päinvastoin hieman kavahtaneet uutista Lallin tulevasta nivelleikkauksesta.

Monien kehotusten jälkeen päätimme viedä Lallin Etelä-Helsingin eläinlääkäriasemalle Talvion tarkastettavaksi saadaksemme toisen mielipiteen nivelrikon hoidosta. Kiikutin mukanani Talviolle HauMausta saamamme röntgenkuvat, jotta kuvia ei tarvitsisi ottaa uudelleen. Ne pirulaiset eivät kuitenkaan auenneet Talvion koneella. Kyseessä oli kuulemma tuttu ongelma HauMaun kuvien kanssa. Heidän tavassaan tallentaa kuvat disketille on ilmeisesti jotain kummallista; joskus kuvat aukeavat, joskus ei. Lalli kuvattiin siis uudelleen. Tällä kertaa kuvattiin myös olkanivelet. Olkanivelet olivat puhtaat. Ainoastaan kyynärnivelissä näkyi osteokondroosia. Talvion mielestä se oli kuitenkin vielä niin alkuvaiheessa, ettei hän lähtisi leikkaamaan niveliä varsinkaan, kun koirakin on vielä niin oireeton kuin Lalli on. Leikkauksesta ei Talvion mukaan ole mitään taattua hyötyä.

Lalli jatkaa Rimadylin ja Arthrylin popsimista. Talvio vilautti minulle erästä Rimadylia koskevaa tutkimusartikkelia, jonka mukaan aineella näyttäisi olevan kivun poistavan vaikutuksensa lisäksi jonkinlainen positiivinen vaikutus itse niveliin. Saimme myös mukaamme neljä ruiskullista cartropheniä, jotka pitää suihkauttaa Lallin niskanahkaan viikon välein. Maaliskuun loppupuolella menemme uudestaan Talviolle tarkastuttamaan nivelien tilanteen. Tarkoituksena on pyrkiä seuraamaan nivelten tilaa.

Minulle jäi hyvä maku suuhun visiitistä Etelä-Helsingin eläinlääkäriasemalle. Me hoidamme Lallin kinttuja nyt tuon Talvion ohjeiden mukaan.

Yritän tutustuttaa Lallia uimisen saloihin. Se on kuulemma suositeltava liikuntamuoto nivelvaivoista kärsiville koirille. Niveliä ympäröiviä lihaksia olisi syytä vahvistaa, jotta ne tukisivat niveliä mahdollisimman paljon. Varasin ajan Hyvinkään koirakylpylään ensi tiistaiksi. Kylpylässä Lallille kuulemma isketään liivit päälle ja se viedään altaaseen uimaopettajan kanssa. Lalli ei oikein päässyt uimisesta kiinni vielä viime kesänä, joten sitä ei voi suoralta kädeltä viskata altaaseen. Saa nähdä, mitä käynnistä oikein tulee.

Nivelrikko (1.2.2008)

Lallilla todettiin perjantaina jonkinasteinen nivelrikko molempien etujalkojen kyynärnivelissä.

Erikoiseläinlääkäri Pauli Keränen katseli Lallin juoksua ja taivutteli sen koipia erilaisiin asentoihin. Liikkumisessa ja hermoradoissa ei ollut mitään vikaa, mutta Lallin etujalat olivat yhä jäykänoloiset lääkärin taivutellessa niitä ylöspäin. Lallin etujaloista ja lonkista otettiin siksi röntgenkuvat. Kuvista näkyi, että Lallilla on molemmissa etujaloissa mahdollinen OD tai Proc. coronoideus -fragmentaatio. Röntgenkuvien perusteella Lallille varattiin aika atroskopiaan (tähystykseen) helmikuun 29. päiväksi diagnoosin tarkentamiseksi ja vaivan hoitamiseksi. Siihen asti Lallin pitää syödä Rimadyl-tulehduskipulääkettä (50mg) yksi tabletti kaksi kertaa päivässä 10 päivän ajan, minkä jälkeen 1 tabletti päivässä. Rimadylin lisäksi Lallille määrättiin yksi pussi Arthylia päivässä nivelruston hoitoon. Lalli saa liikkua rajoitetusti ja pehmeällä alustalla. Turhia spurtteja ja riehumista muiden koirien kanssa tulee välttää.

Lallin lonkat näyttivät kuvien perusteella C-lonkilta.

Se, kuinka pahasta ongelmasta nivelten suhteen on kyse, riippuu kuulemma siitä, onko nivelrikon aiheuttaja kyynärnivelten ylä- vai alaosassa. Jos aiheuttaja on nivelen yläosassa, on kyse hieman pienemmästä ongelmasta kuin jos aiheuttaja on nivelten alaosassa. Tällaisissa tapauksissa tähystysleikkauksesta on kuulemma koiralle sitä suurempi hyöty mitä nuoremmalla iällä se tehdään. Tähystyksen jälkeen koiran on mentävä fysioterapiaan - en tiedä, kuinka pitkäksi aikaa. Lääkärikäynnillä tuli niin paljon asiaa yhdellä kertaa, että osa tiedosta meni ohi korvien, eikä me oikein osattu esittää kaikkia kysymyksiämme heti siinä. Tapiolan koiravakuutus korvaa hoidon tällaisissa tapauksissa ainoastaan silloin, jos koiran molemmat vanhemmat on kuvattu (lonkka- ja kyynärnivelet) ja kuvien tulokset ovat olleet puhtaat.

Nyt olemme sulatelleet perjantain uutista viikonlopun yli ja alkushokki alkaa hellittää. Lalli on ihan oma pirtsakka itsensä. Luin netistä ja kuulin tuttaviltani, että ontuminen ja jäykkyys ovat yleisiä nivelrikkopotilailla. Lallilla ei ole esiintynyt ontumista muuten kuin kerran uuden vuoden tienoilla, jolloin olimme käyneet hillumassa muiden koirien kanssa koirasaaressa. Toivon siksi kovasti, että Lallilla ei ole ollut kovia kipuja. Elämä täytyy nyt sovittaa vielä tähän astista enemmän Lallin mukaan; käytämme hissiä, teemme lyhyempiä lenkkejä, emme hillu muiden koirien kanssa, vedämme pillereitä ja jätämme palveluskoiratoiminnan. Riippuen tilanteen kehittymisestä saatamme jatkossa treenata tottista. Lallin ekstraenergia pitää kuitenkin kanavoida johonkin, joten yritämme varmaan pelata Lallin hajuaistin kanssa. Se vie hyvin energiaa. Ja toivomme tietysti, että ensidiagnoosi on pahempi kuin itse vaiva.

Uusi vuosi uudet kujeet (15.1.2008)

Kävimme Lallin kanssa fysioterapeutin vastaanotolla Viikin pieneläinsairaalassa maanantaina. Tarkoitus oli tarkistaa Lallin liikeradat varmistaaksemme, ettei joulun alla tapahtunut autokolari ollut aiheuttanut niihin vammoja. Olin ehkä hömppä, mutta halusin varmistaa Lallin nivelten tilan, jotten rasita sitä turhaan. Fysioterapeutin mielestä Lalli näytti hyvin terveeltä ja lihaksikkaalta koiralta. Sen lihakset olivat kuulemma kehittyneet samaan tahtiin molemmilla puolilla, mikä oli merkki siitä, ettei Lalli ainakaan ole aristellut raajojaan kivun takia. Jos koira aristaa esimerkiksi oikean puolen jalkaa, aiheuttaa se jo kuukaudenkin kuluessa eroja lihasten kehittymisessä vasempaan puoleen verrattuna. Lalli aristi kuitenkin oikeaa etujalkaansa fysion taivutellessa sen nivelet rullalle ja työntäessä rullalle laitettua jalkaa ylöspäin olkaniveliä kohti. Ensimmäisellä kerralla Lalli vingahti ja muilla kerroilla se yritti vetäytyä irti fysion otteesta. Vasemman etujalan kohdalla ei tuollaista reaktiota ollut. Auto osui Lallin oikeaan kylkeen. Uuden vuodenkin tienoilla Lalli ontui oikeaa etujalkaansa kolmen päivän verran, mutta ajattelimme silloin, että aristelu johtui Lallin koirasaaressa vetämistä kovista spurteista. Fysion mukaan aristus saattaa hyvin johtua pienestä venähdyksestä tms. tai siihen ei ole mitään erityistä syytä, mutta hän suositteli kuitenkin, että varmistaisimme asian ortopedillä. Hän suositteli meille ortopedi Pauli Kerästä (HauMau). Sana "ortopedi" kalskahtaa huonolta korvissani, koska erään sukulaiseni mukaan ortopedit kaivavat samantien veitsen esille. Fysio sanoi kuitenkin, että Keränen testaa nivelten kunnon sellaisilla otteilla, ettei epäilyksille jää sijaa. Jos häneltä saa puhtaat paperit, voi treenata huoletta.

Minä olen itsekseni toivonut, että voisin aloittaa juoksemisen Lallin kanssa puolen vuoden sisällä. En kuitenkaan halua altistaa sitä lenkkeilyn aiheuttamalle yksipuoliselle rasitukselle ellen ole varma siitä, että sen nivelet ovat terveet. Menemme käymään Keräsen vastaanotolla helmikuun alussa.

Mahdollisten vammojen tsekkaus (20.12.2007)

Koulutusryhmämme vetäjä kehotti meitä käymään eläinfysioterapeutilla tai osteopaatilla varmistamassa, ettei Lallin kankkuihin jää mitään pientä vammaa, joka voisi aiheuttaa ongelmia tulevaisuudessa. Eläinfysioterapia on minulle ihan uusi tuttavuus. Yritän varata meille ajan Helsingin eläinsairaalan fysioterapeutilta.

Henki hiuskarvan varassa (19.12.2007)

Lalli oli lähellä jäädä auton yliajamaksi eilen. Olimme iltapäivälenkillä Helsingin Kampissa risteilevillä pikkuteillä, joilla autoilijat onneksi ajavat aika hiljaisella vauhdilla. Kuljimme tien vierustaa, kun Lalli yhtäkkiä näki jonkun tai jonkin pyyhältävän autotien yli. Se ryntäsi päätä pahkaa perään. Hihna oli huonosti kädessäni ja liukui sormieni läpi Lallin nykäistessä. Lalli juoksi autotien poikki ja törmäsi oikealta tulleeseen henkilöautoon. Auton etupuskuri osui Lallin oikeanpuoleiseen perslapaan - kuului vain "tömps". Lalli horjahti hieman törmäyksen voimasta mutta jatkoi vain juoksuaan "jutun" perään. Ihan kuin se ei olisi autoa huomannutkaan. Saatuaan "jutun" kiinni se keskittyi haistelemaan sitä. Juoksin paniikissa Lallin luokse. Se ei näyttänyt kuitenkaan olevan millänsäkään ja pyrki samantien jatkamaan matkaa. Seurasin aika tarkkaan sen liikkumista, enkä kyllä havainnut siinä mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Venyttelin oikeaa jalkaa sinne tänne ja painelin lihaksia joka puolelta eilen illalla ja tänä aamuna, mutta ei Lalli reagoinut siihenkään mitenkään. Tänään kävimme kulkemassa läheisessä metsässä ja Lalli kirmasi ihan tavalliseen tapaansa. Kuljimme myös tarkoituksella autojen lomassa, jotta näkisin arastaisiko Lalli niitä. Mitään sellaistakaan piirrettä en koirassa huomannut. En vienyt sitä sitten edes lääkärille. Ehkä me selvisimme säikähdyksellä.
Saavuimme eilen illalla joulunviettoon vanhempieni luokse maalle. Lalli pissasi ensi töikseen äitini hienoa lattiakukkaa vasten; "lori lori" kuului vain kun jätkä seisoi jalka ojossa kukan vieressä. Tuo meni kyllä osittain minun piikkiini, koska Lalli oli hetkeä aikaisemmin juonut ison kupillisen vettä, enkä ollut päästänyt sitä pissalle.

Eilinen ei ollut kovinkaan onnistunut päivä Team Karvalallille. Toivottavasti kehitys on noususuuntaista tästä eteenpäin.

En tvivlares bekännelser (3.12.2007)

Som representant för den svenskatalande falangen av Team Karvalalli, tänkte jag skriva lite om mina upplevelser sen Lalli uppenbarade sig. Först måste jag betona att jag inte har någon erfarenhet av husdjur från mitt barndomshem, och att det således var en lite spännande och ovan tanke då Maija i våras på allvar menade att vi skulle ta en hund. Nå gott och väl (och med uppvisande av den flexibilitet som åtminstone jag tillskriver mig själv =), anlände Lalli 13.5. till vårt hem. Jag hade ju i och för sig hälsat på hos uppfödaren redan tidigare, då vi med Maija beslöt att välja den största av valparna. Men visst var det spännande den söndagen då Lalli bars in i sitt nya hem. Den knappt förnimbara skepticism som jag eventuellt hyste tidigare, var omedelbart som bortblåst. För visst lyckades den lille krabaten charma mig genast och etablera en bergfast plats i vårt lilla kollektiv.

Nu, då nästan sju månader gått sen Lallis första trevande steg här i Främre Tölö, så kan man nog med fog konstatera att även jag blivit en hundmänniska. Mycket av denna, åtminstone i mitt eget tycke, makalösa attitydförändring, bör nog tillskrivas Lalli och hans personlighet. Här har vi alltså en liten (nåjo 21 kg numera, så värst liten är han ju inte längre...) rackare som alltid blir glad av att se dig, aldrig klagar på stel nacke (känner någon sig träffad?), alltid vill leka och som bara helt enkelt är förbaskat gullig. Dessutom verkar det som om han lär sig nya saker varje dag. Nu är det ju förvisso inte jag som är huvudarkitekten bakom Lallis uppfostran, ty där gör Maija ett förträffligt arbete, utan jag kanske mera är den som försöker agera stödtrupp. Men detta till trots är det en fröjd att få följa med hur Lalli utvecklas och lär sig nya saker. Dessa positiva aspekter övervinner nog solklart de mindre skojiga detaljerna som att städa upp diverse materia som Lalli fortfarande ibland ämnar efter sig även inomhus (nu senast har jan varit magsjuk och kräkts upprepade gånger), eller att bege sig ut på promenad i höstrusket.
Jag vill alltså påstå att Team Karvalalli går från klarhet till klarhet, i synnerhet som det verkar som om Lalli dessutom är någorlunda begåvad, så väl utvärtes som till sina egenskaper i spårning och letande. Å andra sidan så är väl oftast ens eget barn/hund/katt/vandrande pinne/you name it, något alldeles extra i ens egna ögon.

- hundfantasten

Pelastuskoiran ainesta? (30.11.2007)

Lalli on saanut hyvää palautetta ominaisuuksistaan etsijäkoirien toiminnassa. Harkkaryhmäni kouluttaja sanoi meidän aloitellessamme koulutusta, että hakukoirat voi ominaisuuksiltaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään; luomukoiriin ja rakennettuihin koiriin. Luomukoira tekee hakemista ihan tekemisen ilosta, kun taas rakennetulle koiralle hakeminen "opetetaan/rakennetaan pieniniä palasina". Näistä kahdesta hakukoiratyypistä rakennettu koira saattaa pidemmän päälle olla tehokkaampi työskentelijä. Molempien hakukoiratyyppien koulutuksessa on kuitenkin omat haasteensa. Jotenkin näin hänen ajatuksensa meni. Minä en vain oikein osaa ilmaista sitä tekstin muodossa. Lalli vaikuttaa joka tapauksessa luomukoiralta. Ryhmäläistemme kommenteista päätellen Lalli omaksuu hakuopit nopeasti.

Tällä viikolla Lallille opetettiin ensimmäistä kertaa ilmaisua. Ilmaisulla tarkoitetaan koiran tapaa ilmaista maalimiehen paikantaminen. Koira voi ilmaista löytäneensä maalimiehen joko haukkumalla tai noutamalla rullan ohjaajalleen (rullakoira). Lallista tehdään haukkuva koira, koska haukku tulee siltä niin helposti. Minua kehotettiin kuitenkin värväämään joku muu treenaamaan haukkumista Lallin kanssa, jotta sitä ei vahingossakaan rohkaistaisi pomottamaan minua haukullansa. Kouluttajamme epäilee, että Lallista tulee hyvin dominoiva uros. Mieheni sai nyt tehtäväkseen haukun harjoittelun Lallin kanssa. En kyllä tiedä, onko se yhtään parempi vaihtoehto.

Toissapäiväisissä treeneissämme maalimiehet piiloutuivat pusikkoihin molemmin puolin tietä. Lalli etsi heidät seuraamalla ensin heidän jälkiään tiellä, minkä jälkeen se ilmeisesti otti heidän hajunsa ilmasta. Kouluttajamme seurasi Lallin työskentelyä ja sanoi, että sille saisi kohtalaisenb helposti opetettua myös jäljen (hälytysryhmässä työskentelevien koirien tulee osata kaksi lajia). Muistelen myös kasvattajan sanoneen, että bucheilla on hyvä hajuaisti.

Blogin avaus 18.9.2007

Näiden kotisivujen tarkoituksena on kartoittaa entlebuchinpaimenkoira Lallin elämää osana pikku perhettämme. Harkitessamme mieheni kanssa "buchin" ottamista surffailimme paljon internetissä ja etsimme kuvia ja kertomuksia entlebucheista. Silloin koimme, että verrattuna moneen muuhun koirarotuun entlebucheista kertovat jutut olivat harvassa. Haluamme ylläpitää näitä kotisivuja kantaaksemme kortemme kekoon entlebuch-tietouden kasvattamiseksi. Kadulla moni on kysynyt minulta, miten päädyimme juuri buchiin. Sama kysymys tulee minullekin mieleen tavatessani tämän rodun omistajia. Aloitan siis kertomalla oman tarinamme.

Minulla on ollut englanninspringerspanieli lapsuudenperheessäni. Miehelläni ei aikaisemmin ole ollut minkäänlaista kosketusta eläimiin. Minä harkitsin alunperin suursnautserin ottamista, koska halusin koiran, jossa olisi hieman "munaa" ja joka periaatteessa sopisi palveluskoiratoimintaan. Kävin jopa tutustumassa rotuun erään kasvattajan luona. Totesin kuitenkin suursnautserin olevan liian haastava ensimmäiseksi koiraksemme jo suuren kokonsa takia. Kasvattajalle tekemäni vierailun jälkeen pystyin sieluni silmin näkemään mieheni taluttamassa haparoivin ottein hihnassa riuhtovaa suursnautseria ja päätin, että rotua on vaihdettava. Kyseinen kasvattaja teki minuun kuitenkin suuren vaikutuksen vierailuni aikana ja ajattelin, että ottaisimme häneltä kääpiösnautserin. Sillä mielin lähdinkin Helsingissä vuosi sitten pidettyyn pentunäyttelyyn - katsomaan kääpiösnautsereita. Näyttelypaikalla pyöriessäni silmiini osui kuitenkin minulle ihan uuden näköinen koira. Menin juttelemaan omistajan kanssa, joka esitteli minulle entlebuchinsa ja kertoi seikkaperäisesti tämän ominaisuuksista. Kyseinen koira (narttu, tuotu muistaakseni Slovakiasta..) oli kooltaan aika pieni. Juttelutuokion jälkeen olin varma siitä, että olimme löytäneet rotumme! Kooltaan pienehkö koira, jossa on virtaa ja jolla on oikeudet osallistua palveluskoiratoimintaan. Näyttelyssä tapaamaltani omistajalta sain myös tietää, että Pyhtäälle Pikkukengurun kenneliin oli juuri syntymässä entlebuchpentue. Minulle tuli kiire. Vielä tuon päivän iltana puhuin ympäri mieheni ja otin yhteyttä Minna Lönnbladiin, jolle pentue oli syntymässä. Siitä meidän "entlebuch-tarinamme" sai alkunsa.

Menimme tapaamaan Lallia ensimmäistä kertaa sen ollessa kuuden viikon ikäinen. Silloin emme vielä tienneet, kumpi kahdesta urospennusta olisi Lallimme. Kaikki pennut vaikuttivat rohkeilta ja ihmisystäviltä; ne kiipeilivät syliimme minkä kerkesivät ja purivat sieltä sun täältä terävillä naskalihampaillaan. Olisimme ilomielin ottaneet minkä tahansa pennuista! Nähdessämme pentueen suurimman ja pulskimman yksilön tiesimme kuitenkin heti, että siinä olisi Lallimme! Mieheni mielestä Lalli muistutti bodaria lyllertäessään pitkin keittiötä. Kasvattajan mukaan se dominoi ruokakuppia jo pelkällä koollaan. Me saimme kun saimmekin lyllerön omaksemme. Miestäni koiran hankinta oli jännittänyt kovasti etukäteen, mutta pennut tekivät häneen niin suuren vaikutuksen, että hän oli jo kotimatkalla aivan myyty ajatukselle Lallin kotiutumisesta.

Lallin pentue oli ilmeisestikin hyvin liikkuvaa sorttia. Moni niistä - Lalli mukaan lukien - oli muun muassa onnistunut kiipeämään pentuaitauksensa yli. Tämä akrobaatintaito on yhä tyypillistä Lallille. Sen oleskelutilaa asunnossamme meidän poissaollessamme on vaikeaa rajata, kun se kampeaa itsensä kaikenlaisten esteiden yli. Sama koskee muun muassa autossa matkustamista. Kerrankin ajelin kaikessa rauhassa Lahden moottoritietä Lalli automme takatilassa, kun näin yhtäkkiä taustapeilistä sen hivuttavan itseään vähitellen takapenkin selkänojan ylitse. Heti seuraavana päivänä tilasimme autoomme koiraverkon. Muutama viikko sitten Lalli matkusti mökille vanhempieni kyydissä ja testasi isäni hermoja useaan otteeseen kiipeämällä ohi koiraverkon ja yli takapenkin selkänojan. Äitini päivitteli minulle jälkeenpäin, että Lallista tuli ihan tankki mieleen sen puskiessa ohi koiraverkon reunojen. Hänestä tuntui, että entlebuchin "potentiaalia" aliarvioi helposti sen pienen koon takia.
Lalli on kuuden kuukauden ikäinen minun kirjoittaessani tätä tekstiä. Se on tähän asti ollut iloinen, ihmisrakas ja rohkea pentu. Se ei reagoi rappumme ääniin, se ei tunnu reagoivan koviin ääniin, se moikkaa kaikkia ihmisiä pylly heiluen ja se on hyvin vastaanottavainen koulutukselle. Vielä jokin aika sitten ihmettelimme ajoittain Lallin rauhallisuutta. Se sai energiakicksejä aina silloin tällöin, mutta muuten se tuntui olevan todella rauhallinen kaveri. Viime viikkoina virtaa on kuitenkin alkanut löytyä enemmän ja enemmän. Lallin aika taitaa vähitellen käydä pitkäksi meidän töissä ollessamme, koska se on alkanut tekemään pahojaan täällä kotona; eteisen seinän pinnassa on pieni kuoppa Lallin hampaiden jäljiltä, lattialistasta puuttuu pala, mieheni kumitossu on palasina ja puhelinjohto on irti seinästä, jossa se on ollut kiinni nastoilla. Vähäistähän tämä tietysti vielä on. Englanninspringerspanielimme kalusi pentuna kirjastosta lainaamiani SOS-kirjoja niin huonoon kuntoon, että jouduin korvaamaan ne kirjastolle.

Viime aikoina Lallissa on alkanut ilmetä vahtiviettiä; se murisee poikkeaville äänille ja käyttäytymiseltään poikkeaville ihmisille. Aggressiivinen se ei kuitenkaan ole missään mielessä. Me olemme vapaa-ajallamme mukana Helsingin etsintä- ja pelastuskoirien (HEPeKo) toiminnassa. Aloitimme toiminnan pari viikkoa sitten. Tiistaisin meillä on pentu-tottisharkat ja keskiviikkoisin ryhmämme kokoontuu ihmishakuharkkoihin vuoroviikoin raunioradalle ja metsään. Opetus räätälöidään aina koirakohtaisesti, joten Lallin koulutuksessa otetaan huomioon sen nuori ikä. Siltä ei vaadita vielä paljoa. Minun oma haaveeni olisi joskus olla mukana vapaaehtoisena HEPeKon hälytysryhmässä. On kuitenkin aika todennäköistä, ettei se onnistu vielä Lallin kanssa, koska olen niin kokematon kouluttaja. Toinen haaveeni olisi alkaa vaeltamaan Lallin kanssa. Sekin harrastus on vielä suunnitteluasteella koiran nuoren iän takia.