Nivelrikon hoito

Aukaistuani todella korvani tälle asialle huomasin, että kyynärnivelten osteokondroosi on aika yleinen vaiva koirilla. Olin lukevinani jostain, että joka viides koira kärsii siitä ennemmin tai myöhemmin elämänsä aikana. Kukaan tuntemani koiranomistaja ei kuitenkaan ole kertonut koiraansa leikattaneen vaivan takia. Kaikki ovat päinvastoin hieman kavahtaneet uutista Lallin tulevasta nivelleikkauksesta.

Monien kehotusten jälkeen päätimme viedä Lallin Etelä-Helsingin eläinlääkäriasemalle Talvion tarkastettavaksi saadaksemme toisen mielipiteen nivelrikon hoidosta. Kiikutin mukanani Talviolle HauMausta saamamme röntgenkuvat, jotta kuvia ei tarvitsisi ottaa uudelleen. Ne pirulaiset eivät kuitenkaan auenneet Talvion koneella. Kyseessä oli kuulemma tuttu ongelma HauMaun kuvien kanssa. Heidän tavassaan tallentaa kuvat disketille on ilmeisesti jotain kummallista; joskus kuvat aukeavat, joskus ei. Lalli kuvattiin siis uudelleen. Tällä kertaa kuvattiin myös olkanivelet. Olkanivelet olivat puhtaat. Ainoastaan kyynärnivelissä näkyi osteokondroosia. Talvion mielestä se oli kuitenkin vielä niin alkuvaiheessa, ettei hän lähtisi leikkaamaan niveliä varsinkaan, kun koirakin on vielä niin oireeton kuin Lalli on. Leikkauksesta ei Talvion mukaan ole mitään taattua hyötyä.

Lalli jatkaa Rimadylin ja Arthrylin popsimista. Talvio vilautti minulle erästä Rimadylia koskevaa tutkimusartikkelia, jonka mukaan aineella näyttäisi olevan kivun poistavan vaikutuksensa lisäksi jonkinlainen positiivinen vaikutus itse niveliin. Saimme myös mukaamme neljä ruiskullista cartropheniä, jotka pitää suihkauttaa Lallin niskanahkaan viikon välein. Maaliskuun loppupuolella menemme uudestaan Talviolle tarkastuttamaan nivelien tilanteen. Tarkoituksena on pyrkiä seuraamaan nivelten tilaa.

Minulle jäi hyvä maku suuhun visiitistä Etelä-Helsingin eläinlääkäriasemalle. Me hoidamme Lallin kinttuja nyt tuon Talvion ohjeiden mukaan.

Yritän tutustuttaa Lallia uimisen saloihin. Se on kuulemma suositeltava liikuntamuoto nivelvaivoista kärsiville koirille. Niveliä ympäröiviä lihaksia olisi syytä vahvistaa, jotta ne tukisivat niveliä mahdollisimman paljon. Varasin ajan Hyvinkään koirakylpylään ensi tiistaiksi. Kylpylässä Lallille kuulemma isketään liivit päälle ja se viedään altaaseen uimaopettajan kanssa. Lalli ei oikein päässyt uimisesta kiinni vielä viime kesänä, joten sitä ei voi suoralta kädeltä viskata altaaseen. Saa nähdä, mitä käynnistä oikein tulee.

Nivelrikko (1.2.2008)

Lallilla todettiin perjantaina jonkinasteinen nivelrikko molempien etujalkojen kyynärnivelissä.

Erikoiseläinlääkäri Pauli Keränen katseli Lallin juoksua ja taivutteli sen koipia erilaisiin asentoihin. Liikkumisessa ja hermoradoissa ei ollut mitään vikaa, mutta Lallin etujalat olivat yhä jäykänoloiset lääkärin taivutellessa niitä ylöspäin. Lallin etujaloista ja lonkista otettiin siksi röntgenkuvat. Kuvista näkyi, että Lallilla on molemmissa etujaloissa mahdollinen OD tai Proc. coronoideus -fragmentaatio. Röntgenkuvien perusteella Lallille varattiin aika atroskopiaan (tähystykseen) helmikuun 29. päiväksi diagnoosin tarkentamiseksi ja vaivan hoitamiseksi. Siihen asti Lallin pitää syödä Rimadyl-tulehduskipulääkettä (50mg) yksi tabletti kaksi kertaa päivässä 10 päivän ajan, minkä jälkeen 1 tabletti päivässä. Rimadylin lisäksi Lallille määrättiin yksi pussi Arthylia päivässä nivelruston hoitoon. Lalli saa liikkua rajoitetusti ja pehmeällä alustalla. Turhia spurtteja ja riehumista muiden koirien kanssa tulee välttää.

Lallin lonkat näyttivät kuvien perusteella C-lonkilta.

Se, kuinka pahasta ongelmasta nivelten suhteen on kyse, riippuu kuulemma siitä, onko nivelrikon aiheuttaja kyynärnivelten ylä- vai alaosassa. Jos aiheuttaja on nivelen yläosassa, on kyse hieman pienemmästä ongelmasta kuin jos aiheuttaja on nivelten alaosassa. Tällaisissa tapauksissa tähystysleikkauksesta on kuulemma koiralle sitä suurempi hyöty mitä nuoremmalla iällä se tehdään. Tähystyksen jälkeen koiran on mentävä fysioterapiaan - en tiedä, kuinka pitkäksi aikaa. Lääkärikäynnillä tuli niin paljon asiaa yhdellä kertaa, että osa tiedosta meni ohi korvien, eikä me oikein osattu esittää kaikkia kysymyksiämme heti siinä. Tapiolan koiravakuutus korvaa hoidon tällaisissa tapauksissa ainoastaan silloin, jos koiran molemmat vanhemmat on kuvattu (lonkka- ja kyynärnivelet) ja kuvien tulokset ovat olleet puhtaat.

Nyt olemme sulatelleet perjantain uutista viikonlopun yli ja alkushokki alkaa hellittää. Lalli on ihan oma pirtsakka itsensä. Luin netistä ja kuulin tuttaviltani, että ontuminen ja jäykkyys ovat yleisiä nivelrikkopotilailla. Lallilla ei ole esiintynyt ontumista muuten kuin kerran uuden vuoden tienoilla, jolloin olimme käyneet hillumassa muiden koirien kanssa koirasaaressa. Toivon siksi kovasti, että Lallilla ei ole ollut kovia kipuja. Elämä täytyy nyt sovittaa vielä tähän astista enemmän Lallin mukaan; käytämme hissiä, teemme lyhyempiä lenkkejä, emme hillu muiden koirien kanssa, vedämme pillereitä ja jätämme palveluskoiratoiminnan. Riippuen tilanteen kehittymisestä saatamme jatkossa treenata tottista. Lallin ekstraenergia pitää kuitenkin kanavoida johonkin, joten yritämme varmaan pelata Lallin hajuaistin kanssa. Se vie hyvin energiaa. Ja toivomme tietysti, että ensidiagnoosi on pahempi kuin itse vaiva.

Uusi vuosi uudet kujeet (15.1.2008)

Kävimme Lallin kanssa fysioterapeutin vastaanotolla Viikin pieneläinsairaalassa maanantaina. Tarkoitus oli tarkistaa Lallin liikeradat varmistaaksemme, ettei joulun alla tapahtunut autokolari ollut aiheuttanut niihin vammoja. Olin ehkä hömppä, mutta halusin varmistaa Lallin nivelten tilan, jotten rasita sitä turhaan. Fysioterapeutin mielestä Lalli näytti hyvin terveeltä ja lihaksikkaalta koiralta. Sen lihakset olivat kuulemma kehittyneet samaan tahtiin molemmilla puolilla, mikä oli merkki siitä, ettei Lalli ainakaan ole aristellut raajojaan kivun takia. Jos koira aristaa esimerkiksi oikean puolen jalkaa, aiheuttaa se jo kuukaudenkin kuluessa eroja lihasten kehittymisessä vasempaan puoleen verrattuna. Lalli aristi kuitenkin oikeaa etujalkaansa fysion taivutellessa sen nivelet rullalle ja työntäessä rullalle laitettua jalkaa ylöspäin olkaniveliä kohti. Ensimmäisellä kerralla Lalli vingahti ja muilla kerroilla se yritti vetäytyä irti fysion otteesta. Vasemman etujalan kohdalla ei tuollaista reaktiota ollut. Auto osui Lallin oikeaan kylkeen. Uuden vuodenkin tienoilla Lalli ontui oikeaa etujalkaansa kolmen päivän verran, mutta ajattelimme silloin, että aristelu johtui Lallin koirasaaressa vetämistä kovista spurteista. Fysion mukaan aristus saattaa hyvin johtua pienestä venähdyksestä tms. tai siihen ei ole mitään erityistä syytä, mutta hän suositteli kuitenkin, että varmistaisimme asian ortopedillä. Hän suositteli meille ortopedi Pauli Kerästä (HauMau). Sana "ortopedi" kalskahtaa huonolta korvissani, koska erään sukulaiseni mukaan ortopedit kaivavat samantien veitsen esille. Fysio sanoi kuitenkin, että Keränen testaa nivelten kunnon sellaisilla otteilla, ettei epäilyksille jää sijaa. Jos häneltä saa puhtaat paperit, voi treenata huoletta.

Minä olen itsekseni toivonut, että voisin aloittaa juoksemisen Lallin kanssa puolen vuoden sisällä. En kuitenkaan halua altistaa sitä lenkkeilyn aiheuttamalle yksipuoliselle rasitukselle ellen ole varma siitä, että sen nivelet ovat terveet. Menemme käymään Keräsen vastaanotolla helmikuun alussa.

Mahdollisten vammojen tsekkaus (20.12.2007)

Koulutusryhmämme vetäjä kehotti meitä käymään eläinfysioterapeutilla tai osteopaatilla varmistamassa, ettei Lallin kankkuihin jää mitään pientä vammaa, joka voisi aiheuttaa ongelmia tulevaisuudessa. Eläinfysioterapia on minulle ihan uusi tuttavuus. Yritän varata meille ajan Helsingin eläinsairaalan fysioterapeutilta.

Henki hiuskarvan varassa (19.12.2007)

Lalli oli lähellä jäädä auton yliajamaksi eilen. Olimme iltapäivälenkillä Helsingin Kampissa risteilevillä pikkuteillä, joilla autoilijat onneksi ajavat aika hiljaisella vauhdilla. Kuljimme tien vierustaa, kun Lalli yhtäkkiä näki jonkun tai jonkin pyyhältävän autotien yli. Se ryntäsi päätä pahkaa perään. Hihna oli huonosti kädessäni ja liukui sormieni läpi Lallin nykäistessä. Lalli juoksi autotien poikki ja törmäsi oikealta tulleeseen henkilöautoon. Auton etupuskuri osui Lallin oikeanpuoleiseen perslapaan - kuului vain "tömps". Lalli horjahti hieman törmäyksen voimasta mutta jatkoi vain juoksuaan "jutun" perään. Ihan kuin se ei olisi autoa huomannutkaan. Saatuaan "jutun" kiinni se keskittyi haistelemaan sitä. Juoksin paniikissa Lallin luokse. Se ei näyttänyt kuitenkaan olevan millänsäkään ja pyrki samantien jatkamaan matkaa. Seurasin aika tarkkaan sen liikkumista, enkä kyllä havainnut siinä mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Venyttelin oikeaa jalkaa sinne tänne ja painelin lihaksia joka puolelta eilen illalla ja tänä aamuna, mutta ei Lalli reagoinut siihenkään mitenkään. Tänään kävimme kulkemassa läheisessä metsässä ja Lalli kirmasi ihan tavalliseen tapaansa. Kuljimme myös tarkoituksella autojen lomassa, jotta näkisin arastaisiko Lalli niitä. Mitään sellaistakaan piirrettä en koirassa huomannut. En vienyt sitä sitten edes lääkärille. Ehkä me selvisimme säikähdyksellä.
Saavuimme eilen illalla joulunviettoon vanhempieni luokse maalle. Lalli pissasi ensi töikseen äitini hienoa lattiakukkaa vasten; "lori lori" kuului vain kun jätkä seisoi jalka ojossa kukan vieressä. Tuo meni kyllä osittain minun piikkiini, koska Lalli oli hetkeä aikaisemmin juonut ison kupillisen vettä, enkä ollut päästänyt sitä pissalle.

Eilinen ei ollut kovinkaan onnistunut päivä Team Karvalallille. Toivottavasti kehitys on noususuuntaista tästä eteenpäin.

En tvivlares bekännelser (3.12.2007)

Som representant för den svenskatalande falangen av Team Karvalalli, tänkte jag skriva lite om mina upplevelser sen Lalli uppenbarade sig. Först måste jag betona att jag inte har någon erfarenhet av husdjur från mitt barndomshem, och att det således var en lite spännande och ovan tanke då Maija i våras på allvar menade att vi skulle ta en hund. Nå gott och väl (och med uppvisande av den flexibilitet som åtminstone jag tillskriver mig själv =), anlände Lalli 13.5. till vårt hem. Jag hade ju i och för sig hälsat på hos uppfödaren redan tidigare, då vi med Maija beslöt att välja den största av valparna. Men visst var det spännande den söndagen då Lalli bars in i sitt nya hem. Den knappt förnimbara skepticism som jag eventuellt hyste tidigare, var omedelbart som bortblåst. För visst lyckades den lille krabaten charma mig genast och etablera en bergfast plats i vårt lilla kollektiv.

Nu, då nästan sju månader gått sen Lallis första trevande steg här i Främre Tölö, så kan man nog med fog konstatera att även jag blivit en hundmänniska. Mycket av denna, åtminstone i mitt eget tycke, makalösa attitydförändring, bör nog tillskrivas Lalli och hans personlighet. Här har vi alltså en liten (nåjo 21 kg numera, så värst liten är han ju inte längre...) rackare som alltid blir glad av att se dig, aldrig klagar på stel nacke (känner någon sig träffad?), alltid vill leka och som bara helt enkelt är förbaskat gullig. Dessutom verkar det som om han lär sig nya saker varje dag. Nu är det ju förvisso inte jag som är huvudarkitekten bakom Lallis uppfostran, ty där gör Maija ett förträffligt arbete, utan jag kanske mera är den som försöker agera stödtrupp. Men detta till trots är det en fröjd att få följa med hur Lalli utvecklas och lär sig nya saker. Dessa positiva aspekter övervinner nog solklart de mindre skojiga detaljerna som att städa upp diverse materia som Lalli fortfarande ibland ämnar efter sig även inomhus (nu senast har jan varit magsjuk och kräkts upprepade gånger), eller att bege sig ut på promenad i höstrusket.
Jag vill alltså påstå att Team Karvalalli går från klarhet till klarhet, i synnerhet som det verkar som om Lalli dessutom är någorlunda begåvad, så väl utvärtes som till sina egenskaper i spårning och letande. Å andra sidan så är väl oftast ens eget barn/hund/katt/vandrande pinne/you name it, något alldeles extra i ens egna ögon.

- hundfantasten

Pelastuskoiran ainesta? (30.11.2007)

Lalli on saanut hyvää palautetta ominaisuuksistaan etsijäkoirien toiminnassa. Harkkaryhmäni kouluttaja sanoi meidän aloitellessamme koulutusta, että hakukoirat voi ominaisuuksiltaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään; luomukoiriin ja rakennettuihin koiriin. Luomukoira tekee hakemista ihan tekemisen ilosta, kun taas rakennetulle koiralle hakeminen "opetetaan/rakennetaan pieniniä palasina". Näistä kahdesta hakukoiratyypistä rakennettu koira saattaa pidemmän päälle olla tehokkaampi työskentelijä. Molempien hakukoiratyyppien koulutuksessa on kuitenkin omat haasteensa. Jotenkin näin hänen ajatuksensa meni. Minä en vain oikein osaa ilmaista sitä tekstin muodossa. Lalli vaikuttaa joka tapauksessa luomukoiralta. Ryhmäläistemme kommenteista päätellen Lalli omaksuu hakuopit nopeasti.

Tällä viikolla Lallille opetettiin ensimmäistä kertaa ilmaisua. Ilmaisulla tarkoitetaan koiran tapaa ilmaista maalimiehen paikantaminen. Koira voi ilmaista löytäneensä maalimiehen joko haukkumalla tai noutamalla rullan ohjaajalleen (rullakoira). Lallista tehdään haukkuva koira, koska haukku tulee siltä niin helposti. Minua kehotettiin kuitenkin värväämään joku muu treenaamaan haukkumista Lallin kanssa, jotta sitä ei vahingossakaan rohkaistaisi pomottamaan minua haukullansa. Kouluttajamme epäilee, että Lallista tulee hyvin dominoiva uros. Mieheni sai nyt tehtäväkseen haukun harjoittelun Lallin kanssa. En kyllä tiedä, onko se yhtään parempi vaihtoehto.

Toissapäiväisissä treeneissämme maalimiehet piiloutuivat pusikkoihin molemmin puolin tietä. Lalli etsi heidät seuraamalla ensin heidän jälkiään tiellä, minkä jälkeen se ilmeisesti otti heidän hajunsa ilmasta. Kouluttajamme seurasi Lallin työskentelyä ja sanoi, että sille saisi kohtalaisenb helposti opetettua myös jäljen (hälytysryhmässä työskentelevien koirien tulee osata kaksi lajia). Muistelen myös kasvattajan sanoneen, että bucheilla on hyvä hajuaisti.

Blogin avaus 18.9.2007

Näiden kotisivujen tarkoituksena on kartoittaa entlebuchinpaimenkoira Lallin elämää osana pikku perhettämme. Harkitessamme mieheni kanssa "buchin" ottamista surffailimme paljon internetissä ja etsimme kuvia ja kertomuksia entlebucheista. Silloin koimme, että verrattuna moneen muuhun koirarotuun entlebucheista kertovat jutut olivat harvassa. Haluamme ylläpitää näitä kotisivuja kantaaksemme kortemme kekoon entlebuch-tietouden kasvattamiseksi. Kadulla moni on kysynyt minulta, miten päädyimme juuri buchiin. Sama kysymys tulee minullekin mieleen tavatessani tämän rodun omistajia. Aloitan siis kertomalla oman tarinamme.

Minulla on ollut englanninspringerspanieli lapsuudenperheessäni. Miehelläni ei aikaisemmin ole ollut minkäänlaista kosketusta eläimiin. Minä harkitsin alunperin suursnautserin ottamista, koska halusin koiran, jossa olisi hieman "munaa" ja joka periaatteessa sopisi palveluskoiratoimintaan. Kävin jopa tutustumassa rotuun erään kasvattajan luona. Totesin kuitenkin suursnautserin olevan liian haastava ensimmäiseksi koiraksemme jo suuren kokonsa takia. Kasvattajalle tekemäni vierailun jälkeen pystyin sieluni silmin näkemään mieheni taluttamassa haparoivin ottein hihnassa riuhtovaa suursnautseria ja päätin, että rotua on vaihdettava. Kyseinen kasvattaja teki minuun kuitenkin suuren vaikutuksen vierailuni aikana ja ajattelin, että ottaisimme häneltä kääpiösnautserin. Sillä mielin lähdinkin Helsingissä vuosi sitten pidettyyn pentunäyttelyyn - katsomaan kääpiösnautsereita. Näyttelypaikalla pyöriessäni silmiini osui kuitenkin minulle ihan uuden näköinen koira. Menin juttelemaan omistajan kanssa, joka esitteli minulle entlebuchinsa ja kertoi seikkaperäisesti tämän ominaisuuksista. Kyseinen koira (narttu, tuotu muistaakseni Slovakiasta..) oli kooltaan aika pieni. Juttelutuokion jälkeen olin varma siitä, että olimme löytäneet rotumme! Kooltaan pienehkö koira, jossa on virtaa ja jolla on oikeudet osallistua palveluskoiratoimintaan. Näyttelyssä tapaamaltani omistajalta sain myös tietää, että Pyhtäälle Pikkukengurun kenneliin oli juuri syntymässä entlebuchpentue. Minulle tuli kiire. Vielä tuon päivän iltana puhuin ympäri mieheni ja otin yhteyttä Minna Lönnbladiin, jolle pentue oli syntymässä. Siitä meidän "entlebuch-tarinamme" sai alkunsa.

Menimme tapaamaan Lallia ensimmäistä kertaa sen ollessa kuuden viikon ikäinen. Silloin emme vielä tienneet, kumpi kahdesta urospennusta olisi Lallimme. Kaikki pennut vaikuttivat rohkeilta ja ihmisystäviltä; ne kiipeilivät syliimme minkä kerkesivät ja purivat sieltä sun täältä terävillä naskalihampaillaan. Olisimme ilomielin ottaneet minkä tahansa pennuista! Nähdessämme pentueen suurimman ja pulskimman yksilön tiesimme kuitenkin heti, että siinä olisi Lallimme! Mieheni mielestä Lalli muistutti bodaria lyllertäessään pitkin keittiötä. Kasvattajan mukaan se dominoi ruokakuppia jo pelkällä koollaan. Me saimme kun saimmekin lyllerön omaksemme. Miestäni koiran hankinta oli jännittänyt kovasti etukäteen, mutta pennut tekivät häneen niin suuren vaikutuksen, että hän oli jo kotimatkalla aivan myyty ajatukselle Lallin kotiutumisesta.

Lallin pentue oli ilmeisestikin hyvin liikkuvaa sorttia. Moni niistä - Lalli mukaan lukien - oli muun muassa onnistunut kiipeämään pentuaitauksensa yli. Tämä akrobaatintaito on yhä tyypillistä Lallille. Sen oleskelutilaa asunnossamme meidän poissaollessamme on vaikeaa rajata, kun se kampeaa itsensä kaikenlaisten esteiden yli. Sama koskee muun muassa autossa matkustamista. Kerrankin ajelin kaikessa rauhassa Lahden moottoritietä Lalli automme takatilassa, kun näin yhtäkkiä taustapeilistä sen hivuttavan itseään vähitellen takapenkin selkänojan ylitse. Heti seuraavana päivänä tilasimme autoomme koiraverkon. Muutama viikko sitten Lalli matkusti mökille vanhempieni kyydissä ja testasi isäni hermoja useaan otteeseen kiipeämällä ohi koiraverkon ja yli takapenkin selkänojan. Äitini päivitteli minulle jälkeenpäin, että Lallista tuli ihan tankki mieleen sen puskiessa ohi koiraverkon reunojen. Hänestä tuntui, että entlebuchin "potentiaalia" aliarvioi helposti sen pienen koon takia.
Lalli on kuuden kuukauden ikäinen minun kirjoittaessani tätä tekstiä. Se on tähän asti ollut iloinen, ihmisrakas ja rohkea pentu. Se ei reagoi rappumme ääniin, se ei tunnu reagoivan koviin ääniin, se moikkaa kaikkia ihmisiä pylly heiluen ja se on hyvin vastaanottavainen koulutukselle. Vielä jokin aika sitten ihmettelimme ajoittain Lallin rauhallisuutta. Se sai energiakicksejä aina silloin tällöin, mutta muuten se tuntui olevan todella rauhallinen kaveri. Viime viikkoina virtaa on kuitenkin alkanut löytyä enemmän ja enemmän. Lallin aika taitaa vähitellen käydä pitkäksi meidän töissä ollessamme, koska se on alkanut tekemään pahojaan täällä kotona; eteisen seinän pinnassa on pieni kuoppa Lallin hampaiden jäljiltä, lattialistasta puuttuu pala, mieheni kumitossu on palasina ja puhelinjohto on irti seinästä, jossa se on ollut kiinni nastoilla. Vähäistähän tämä tietysti vielä on. Englanninspringerspanielimme kalusi pentuna kirjastosta lainaamiani SOS-kirjoja niin huonoon kuntoon, että jouduin korvaamaan ne kirjastolle.

Viime aikoina Lallissa on alkanut ilmetä vahtiviettiä; se murisee poikkeaville äänille ja käyttäytymiseltään poikkeaville ihmisille. Aggressiivinen se ei kuitenkaan ole missään mielessä. Me olemme vapaa-ajallamme mukana Helsingin etsintä- ja pelastuskoirien (HEPeKo) toiminnassa. Aloitimme toiminnan pari viikkoa sitten. Tiistaisin meillä on pentu-tottisharkat ja keskiviikkoisin ryhmämme kokoontuu ihmishakuharkkoihin vuoroviikoin raunioradalle ja metsään. Opetus räätälöidään aina koirakohtaisesti, joten Lallin koulutuksessa otetaan huomioon sen nuori ikä. Siltä ei vaadita vielä paljoa. Minun oma haaveeni olisi joskus olla mukana vapaaehtoisena HEPeKon hälytysryhmässä. On kuitenkin aika todennäköistä, ettei se onnistu vielä Lallin kanssa, koska olen niin kokematon kouluttaja. Toinen haaveeni olisi alkaa vaeltamaan Lallin kanssa. Sekin harrastus on vielä suunnitteluasteella koiran nuoren iän takia.