Rodun maine

Me osallistuimme eilen ensimmäiselle jälkikurssillemme Lallin kanssa. Muurahaiset ehtivät iskeä kiinni Lallin nakinpalasiin ennen Lallia, joten jälkiharrastuksemme alkoi hieman kurjissa merkeissä. Suorituksemme jälkeen seisoskelimme hetken vaihtamassa ajatuksia muun harjoitusryhmän kanssa. Lalli pörräsi siinä jaloissa ja kävi tervehtimässä kurssilaisia. Eräs heistä totesi, että Lalli taitaakin olla hieman kiltimpi entlebuchi. Minä ihmettelin kommenttia, kun en minä ole muunlaisia entlebucheja nähnytkään. Vastasin, että Lalli on aina ollut avoin ja ihmisrakas ja ihmettelin, eivätkö buchit sitten yleinsä ole sellaisia. Ryhmäläisten mukaan eivät kuulemma ole. Heidän kokemustensa mukaan entlebuchit ovat varautuneita ja kovia. "Onnistunut yksilö", sanoivat he Lallista.

Minkäköhänlainen maine bucheilla oikeastaan on koiramaailmassa? Ja missä määrin se pitää paikkansa? Tuleekohan Lallin luonne muuttumaan paljon iän myötä? Minusta koko Lallin pentue - mitä minä nyt olen Lallin sisaruksia nähnyt - vaikuttaa avoimelta ja ihmisrakkaalta. Olen nähnyt pari muunkin taustaista buchia, ja nekin ovat minusta olleet oikein mukavantuntuisia koiria. Kyllähän Lallikin vahtii esimerkiksi mökkitonttiamme, mutta ei mitenkään ongelmaksi asti. Se haukkuu tontille tulijoille, mutta se myös tervehtii heitä heti heidän asetuttuaan aloilleen.

Taistelutahtoakin Lallista löytyy, mutta emme me sitäkään ole ongelmaksi kokeneet. Muutaman kerran olen tosin ollut huomaavinani, että Lallin kanssa leikkiin ryhtynyt tuttava on häkeltynyt Lallin "intensiivistä" ja kovaäänistä leikkityyliä.

Mökkikauden avaus

Lalli on päässyt maistamaan mökkielämää vanhempieni kanssa jo kahteen otteeseen tänä keväänä. Ja tuntuu se maistuvan. Lallista tulee mökillä esille aivan uusia, "koiramaisia" piirteitä. Se on esimerkiksi kova piilottamaan luitaan. Se hautaa luunsa maahan ja noutaa ne hetkeä myöhemmin viedäkseen ne taas uuteen piiloon. Piilokuopat Lalli peittää nenällään, minkä takia sen kirsu nyt loistaakin punaisen eri väreissä niissä kohdin, joissa nahka on mennyt rikki.

Meillä asuu mökkinaapurissamme kahdeksanvuotias Suomen lapinkoira narttu, Säde. Vielä viime kesänä Säde hallitsi sekä omaansa että Lallin tonttia - Säde vei ja Lalli vikisi. Säde kävi esimerkiksi säännöllisesti varastamassa Lallin luut ja kiikutti ne omalle reviirilleen. Saman tempun se oli kuulemma tehnyt tänäkin keväänä. Mutta viime mökkikäynnillä Lalli oli ensimmäistä kertaa kipaissut naapurin puolelle ja palannut sieltä Säteen luu suussaan. Se oli näköjän hyväksikäyttänyt Säteen kaupunkilomaa. Koirilla saattaa olla pieni arvovaltataistelu luvassa tänä kesänä.

Lalli on myös kova kaivamaan kuoppia. Riittää, kun äitini iskee lapion maahan kaivaaksen kuopan uudelle pensaalleen, kun Lalli jo ryntää paikalle ja aloittaa kuumeisen kaivamisen. Se ei vain kuulemma tajua lopettaa kaivamista ajallaan.

Nivelten huollosta

Lalllin niveliä seurataan nyt niin tiiviisti kuin meidän lompakkomme antaa myöten. Kävimme uusissa kyynärnivelkuvissa muutama viikko sitten yksivuotisrokotuksen yhteydessä. Löydös näkyi yhä kuvissa, mutta tilanne ei ollut muuttunut miksikään edelliskerrasta. Nivelten reunat olivat Talvion mukaan rauhallisen näköiset. Se on kuulemma hyvä asia. Me ulkoilutimme kuitenkin Lallia aivan normaalisti helmi-maaliskuussa, eikä siitä siis seurannut minkäänlaisia oireita eikä myöskään nivelmuutoksia.

Kävimme alkuviikosta myös koirafysion vastaanotolla Viikin pieneläinsairaalassa. Tämä fysioterapeutti oli se, joka meidät alunperin lähetti niveltutkimuksiin - oikein osaavan ja mukavan tuntuinen nainen. Tämän käyntikerran tarkoituksena oli opettaa minulle koirahieronnan ja -venyttelyn alkeita. Sain myös kuulla fysioterapeutin näkemyksen nivelvaivaisen koiran liikunnasta. Hänen mukaansa tyypillisin virhe, johon nivelrikkopotilaan isännät syyllistyvät on se, että koira koetaan invalidiksi ja sen lenkkien määrää vähennetään ja pituutta lyhennetään. Liikunnan vähentäminen johtaa vähitellen koiran lihaskunnon heikkenemiseen. Vahvat lihakset taas tukisivat niveliä. Toinen tyypillinen isäntien ongelma on kuulemma se, että he tuntevat tarvetta "korvata" arjen lyhyet lenkit koiralle viikonloppuna. Poikkeavan pitkä lenkki viikonloppuna saa kuitenkin nivelet kolottamaan. Eli miten sitten tulisi toimia? Fysion mukaan nivelpotilaan kanssa tulee liikkua ihan normaalisti, mutta mieluiten metsässä tai jollain muulla pehmeällä alustalla. Uiminen ja vedessä kahlaaminen ovat erittäin hyviä liikuntamuotoja. Hyppyjä ja spurtteja pallon perään sekä äkkinäisiä jarrutuksia pitää välttää. Asfaltti on pahin mahdollinen kävelyalusta kovuutensa takia. Fysio korosti, että koiran käytöstä tulee seurata, koska selvästi silminnähtävä nilkutus on vain yksi kivun ilmenemismuoto. Yleinsä kipu nivelissä ilmenee rasituksen jälkeisenä jäykkyytenä tai esimerkiksi ruokahaluttomuutena. Ja jos kipua esiintyy, niin Rimadylia peliin vain ja miettimään, miten lenkkiä tulisi muuttaa, jotta se sopisi paremmin koiran nivelille.

Saimme lääkäriltä ja fysiolta luvan harrastaa metsähakua ja jälkeä. Pyrin seuraamaan tarkasti Lallia aina harkkojen jälkeen, jotta huomaan, jos jäykkyyttä yms. esiintyy. Siinä tapauksessa treenejä täytyy vähentää tai ne täytyy jättää kokonaan pois. Päivä kerrallaan.