perjantai 18. huhtikuuta 2008

Nivelten huollosta

Lalllin niveliä seurataan nyt niin tiiviisti kuin meidän lompakkomme antaa myöten. Kävimme uusissa kyynärnivelkuvissa muutama viikko sitten yksivuotisrokotuksen yhteydessä. Löydös näkyi yhä kuvissa, mutta tilanne ei ollut muuttunut miksikään edelliskerrasta. Nivelten reunat olivat Talvion mukaan rauhallisen näköiset. Se on kuulemma hyvä asia. Me ulkoilutimme kuitenkin Lallia aivan normaalisti helmi-maaliskuussa, eikä siitä siis seurannut minkäänlaisia oireita eikä myöskään nivelmuutoksia.

Kävimme alkuviikosta myös koirafysion vastaanotolla Viikin pieneläinsairaalassa. Tämä fysioterapeutti oli se, joka meidät alunperin lähetti niveltutkimuksiin - oikein osaavan ja mukavan tuntuinen nainen. Tämän käyntikerran tarkoituksena oli opettaa minulle koirahieronnan ja -venyttelyn alkeita. Sain myös kuulla fysioterapeutin näkemyksen nivelvaivaisen koiran liikunnasta. Hänen mukaansa tyypillisin virhe, johon nivelrikkopotilaan isännät syyllistyvät on se, että koira koetaan invalidiksi ja sen lenkkien määrää vähennetään ja pituutta lyhennetään. Liikunnan vähentäminen johtaa vähitellen koiran lihaskunnon heikkenemiseen. Vahvat lihakset taas tukisivat niveliä. Toinen tyypillinen isäntien ongelma on kuulemma se, että he tuntevat tarvetta "korvata" arjen lyhyet lenkit koiralle viikonloppuna. Poikkeavan pitkä lenkki viikonloppuna saa kuitenkin nivelet kolottamaan. Eli miten sitten tulisi toimia? Fysion mukaan nivelpotilaan kanssa tulee liikkua ihan normaalisti, mutta mieluiten metsässä tai jollain muulla pehmeällä alustalla. Uiminen ja vedessä kahlaaminen ovat erittäin hyviä liikuntamuotoja. Hyppyjä ja spurtteja pallon perään sekä äkkinäisiä jarrutuksia pitää välttää. Asfaltti on pahin mahdollinen kävelyalusta kovuutensa takia. Fysio korosti, että koiran käytöstä tulee seurata, koska selvästi silminnähtävä nilkutus on vain yksi kivun ilmenemismuoto. Yleinsä kipu nivelissä ilmenee rasituksen jälkeisenä jäykkyytenä tai esimerkiksi ruokahaluttomuutena. Ja jos kipua esiintyy, niin Rimadylia peliin vain ja miettimään, miten lenkkiä tulisi muuttaa, jotta se sopisi paremmin koiran nivelille.

Saimme lääkäriltä ja fysiolta luvan harrastaa metsähakua ja jälkeä. Pyrin seuraamaan tarkasti Lallia aina harkkojen jälkeen, jotta huomaan, jos jäykkyyttä yms. esiintyy. Siinä tapauksessa treenejä täytyy vähentää tai ne täytyy jättää kokonaan pois. Päivä kerrallaan.

Ei kommentteja: