Törmäsimme matkalla piknikille Maxiin (vanha entlebuch-herra) ja tämän emäntään, jotka emännän kädessä olevasta kahvikupista päätellen olivat aamulenkillä. Tämä Max-buchi on aika hauska heppu - jämäkkä kuin mikä niin kropan rakenteeltaan kuin luonteeltaakin. Se jolkotteli sinne sun tänne ja komensi jymeällä äänellään kaikkea mikä liikkui. Lallin se ei sallinut mennä lähellekään emäntäänsä. Max teki koirien välisen arvojärjestyksen äkkiä hyvin selväksi, eikö siinä ollut Lallilla mitään nokankoputtamista. Kun arvojärjestys oli kerran lyöty lukkoon, koirat istuskelivat kaikessa rauhassa kolmen metrin hajuraon päässä toisistaan. Ei siinä enää sitten mitään ongelmia ollut.
Maxin emäntä katseli Lallia ja naureskeli, että se näytti ihan samalta kuin Max nuorena - ruikuli kroppa, olematon rintakehä ja todella tarkkaavainen ilme. Massaa buchille kertyy kuulemma aina kolmanteen ikävuoteen asti. Mieheni ihastui Maxin itsevarmuutta uhkuvaan olemukseen ja naureskeli sille vielä nukkumaan mennessämmekin. Täytyy sanoa, että siinä kun seurasin Maxin käytöstä niin ymmärsin hiukan paremmin jälkiryhmäläistemme kommentit entlebuchien luonteesta. Lallissa ei kyllä vielä ole Maxin kaltaista dominanssia, mutta ehkä se tulee sieltä iän kanssa. Minä olisin kyllä henkilökohtaisesti ihan tyytyväinen, jos Lalli jäisi tällaiseksi kuin se nyt on. Se voisi olla omistajalle helpompaa.
Piknik onnistui yli odotusten. Pelkäsimme, että Lalli pistäisi ranttaliksi ja yrittäisi popsia kavereidemme eväät. Alkupiehtaroinnin jälkeen se makasi kuitenkin kolme tuntia oikein nätisti piknikantimien vieressä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti