Toukokuu toivoa täynnä

Näin tänään kadulla jossain näistä naapuritaloista asuvan tuttavan, jota en ole nähnyt sitten viime syksyn. Törmäsimme tuolloin aina ollessamme ulkoiluttamassa koiriamme. Naapurimme koira oli tosin jo kovin vanha. Nyt minusta tuntuu, että koirasta on aika jättänyt. Pelkäsin jo, että naapurillemmekin olisi tapahtunut jotain ja olin siksi iloinen nähdessäni hänet täysissä sielun voimissa. Siinä on kyllä mukavantuntuinen nainen. Viime syksynä hän opetti minut mieheni kauhuksi juomaan sipulimaitoa flunssalääkkeenä. Minä uskon yhä sipulimaidon positiiviseen vaikutukseen, ja kaikenkukkuraksi se vielä maistuukin hyvälle! Sipulimaito suorastaan hivelee kipeää kurkkua. Nyt kun päästiin asiaan, niin kirjoitetaanpa tähän sipulimaidon ohje:

1. Kuori sipuli ja leikkaa se isohkoiksi lohkoiksi
   
2. Laita sipulinlohkot kattilaan ja kaada maitoa sekaan


3. Lämmitä sipulimaitoa koko ajan sekoittaen, kunnes sipulinlohkot ovat pehmeitä (tällöin ne ovat luovuttaneet öljynsä maitoon)


4. Kaada sipulinpalat roskikseen


5. Nauti!

Me olemme aukaisseet ulkouimakauden Lallin kanssa. Kasvatamme uimisaikaa vähitellen. Tällä hetkellä olemme kymmenessä kepin noutokerrassa. Lalli on vaikuttanut hyvinvoivalta; ruokahalu on valtaisa eikä se vältä minkäänlaista liikkumista. Ainoa asia, joka minua kalvaa on "naks"-ääni, joka välillä tulee Lallin jaloista. En muista kuulleeni ääntä vielä viime syksynä enkä talvellakaan. Voi tietenkin olla, etten tuolloin osannut kuunnella sitä. Yritän säännöllisesti seurata Lallin liikkumista täällä kotona - sitä, miten se nousee makuulta ja miten se menee makuulle ja miten se venyttelee jäseniään - mutta en mielestäni ole huomannut liikkumisessa mitään erityistä jäykkyyttä. Menemme joka tapauksessa kuvauttamaan Lallin nivelet taas kesäkuun puolella.

Olen satsannut hihnassa kävelemisen harjoitteluun viimeiset puoli vuotta. Pysähdyn aina, kun Lalli vetää hihnan kireälle, ja pidän hihnan kireällä kunnes Lalli kääntyy katsomaan minua. Katsekontaktissa päästän hihnan heti löysälle ja jatkan kävelyä. Aluksi Lalli kääntyi katsomaan minua ihmetyksestä ja myöhemmin turhaumisesta, mutta nykyään se kyllä katsoo minua sen takia, että tietää pääsevänsä eteenpäin katsekontaktin jälkeen. Välillä Lalli kuitenkni yrittää fuskata; se vilkaisee minua salamannopeasti ja ryntää samantien eteenpäin.

Minusta tuntuu, että hihnaharjoittelu alkaa vähitellen kantaa hedelmää. Moni ohikulkija voisi tosin olla kanssani eri mieltä, mutta he eivät näekään kuin pienen pätkän lenkistämme. Varsinkin lenkin alkupuolella Lalli on niin täynnä tarmoa, että vierellä kävely tuntuu mahdottomuudelta. Lenkin loppupuolella se kuitenkin jo jaksaa kuunnella minua ja kävelee ajoittain tosi hienosti. Uskon (ja toivon), että ikä tekee tehtävänsä, ja että me vielä joku kaunis päivä kävelemme koko lenkin kuin oppikirjassa konsanaan.

No niin, työt kutsuvat. Onneksi on perjantai!